Larkon havaintoja

Vajaa kuuakausi sitten kopioin suomenkielisen blogini siihen saakka ilmestyneet postitukset tänne Wippiesblogiin, koska halusin suurempaa vahinkoa aiheuttamatta testata erilaisia Wordpress-virityksiä. Tarkoitukseni ei ollut ryhtyä päivittämään blogia tässä osoitteessa. Kun tätä kuitenkin näköjään täälläkin jonkun verran luetaan ja täti Google käy myös silloin tällöin kylässä, päivitin tänne välillä varsinaisessa blogissani ilmestyneet postitukset.

Siltä varalta, että joku haluaisi seurata operatiivisesti postituksiani, panin tuohon sivupalkkiin linkit 10 tuoreimpaan postitukseeni. Ne päivittyvät automaagillisesti RSS-syötteestä, jonka itse kukin voi halutessaan tilata tästä. Kaikissa blogeissani julkaistut postitukset ovat tilattavissa yhtenä syötteenä tästä.

Oli ihan pakko vastata YLE:n etikkatestin etiikkatestin kysymyksiin, kun kerran Vesakin vastasi. Tulos vaikuttaa mielenkiintoiselta, täytyypä tutustua tarkemmin Michel Foucaut‘n ajatuksiin. Siitä en ole yhtään yllättynyt enkä pahoillani, että ajatuksiani vieroksuu filosofeista eniten Sören Kirkegaard. Tällaista tulosta testi puskee:

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Michel Foucault 73.0%
2. Richard Rorty 73.0%
3. Kari Enqvist 72.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Sören Kierkegaard 37.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Kansantaiteilija, yht.maist. Simo Frangen 81.0%
2. Kirjailija Matti Mäkelä 76.0%
3. Kirjailija Kata Kärkkäinen 74.0%

Jaha, tuolla kansantaiteilija- ja kirjailijaosastolla taidetaankin olla fiksumpia kuin oletin.

Ministeri Astrid Thors torkahteli hiljattain istuessaan ministeriaitiossa Eduskunnan kyselytunnilla kuten ensimmäisestä videosta voi todeta. Sitä samaa sattuu myös paremmissa perheissä: toisessa videossa vetelee sikeitä entinen presidentti Bill Clinton Martin Luther King -päivän juhlatilaisuudessa 21.1.2008.

Noiden puhujien perusteella en kumpaakaan nukkujaa suorastaan moittisi. Nukkuvien puolue näyttää joka tapauksessa saaneen arvovaltaisia kannattajia.

Thors kyselytunnilla

Clintonia nukuttaa

Minulla on jo monta kertaa ollut tarkoituksena viitata Vesan Asfalttigolgataan, mutta en ole muistanut. Itse en juurikaan ymmärrä musiikista sen musikaalisessa merkityksessä, mutta hyviä sanoituksia toki aina arvostan ja niitä tällä levyllä kieltämättä on. Levyä voi ostaa kustantajan Humble House Recordsin sivuilta ja sisällöstä saa käsityksen täällä olevista videoista ja bonusbiiseistä.

Kun tuo videotallenne ei näytä ihan huipputasoa olevan, otin itselleni vapauden kopioida embed-koodin kappaleesta “Minä en syö enää niitä sieniä” ja panna sen näytille tähän. Samalla tulin taas kokeilleeksi Vodpodin postitusnappia Wordpress.com’ille. Sitä en ollutkaan aikaisemmin asentanut pöytäkoneelleni ja läppäri on vielä käräjäreissusta klesana.

Video on tehty Hämeenlinnassa 27.2.08 Asfalttigolgata-levyn julkaisukeikalla. Muusikot: Viulussa Ilona Ala-Leppilampi, rummuissa Lauri Malin, bassossa Jukka Jylli, toinen kitara Lasse Suurkari. Kuva ja ääni: Juha Kantakoski.

Asfalttigolgata - Vesa Salmi

On se niin väärin, että jouduin tiistaina menemään oikeuteen, koska Helsingin kaupunki katsoi parhaaksi selvitellä vuosi sitten päättyneen työsuhteeni seurauksia lakituvassa. Onneksi minulla sentään oli pätevä avustaja, jonka kulungit sain vähävaraisena panna valtion piikkiin. Haluankin tässä kiittää Mattia, jonka kanssa saimme käräjäsalissa puolesta sanastakin toisistamme tolkkua. Välillä ei tarvinnut puolta sanaakaan puhua.

En tiedä, miksi kaupunki piti tarpeelliseksi kunnioittaa minua haasteella. Voin vain spekuloida, miksi todistaja piti tarpeellisena “muistaa väärin” vaikka oli antanut vakuutuksen puhua totta. Minulle se oli kaikkiaan traumaatinen kokemus.

Kaupungin edustaja kävi tauolla esittelemässä minulle “kompromissiehdotusta”, joka olisi ollut kannaltani huono. Sattumalta avustajani oli sillä hetkellä siirtämässä autoaan maksuttomalle parkkipaikalle. Kaupungin edustaja oli kokenut oikeuskettu ja sanoin hänelle, että neuvotteluja kanssani käydään vain avustajani läsnä ollessa.

Tuomari oli sympaattinen nuori mies, jolla oli kotona korvatulehduksesta kärsivä lapsi. Hänen sympatiansa jää vähäiseksi, jos laki pakottaa tuomitsemaan minua vastaan. Eipä silti, tuskin Stadi minulta rahaa saa.

Jaanus Piirsalu referoi eilisessä postituksessaan lyhyesti Levada Keskuksen sosiologin Boriss Dubinin tutkimusta, jonka mukaan venäläiset ovat sopeutumiskykyisiä. Suuri osa kansasta ei pyri muuttamaan yhteiskuntaa vaan sopeutumaan siihen. Tarkermmin oli tutkittu keskiluokkaan kuuluvia, joita tiettävästi on Venäjällä suhteellisen vähän.

Keskiluokalle ei ole ongelma se, että Venäjällä esiintyy laittomuuksia ja mittavaa korruptiota, koska tiedetään, miten sellaisissa olosuhteissa tulee menetellä. Tätä mieltä oli 60 % keskiluokkaan kuuluvista. Asiat hoidetaan mieluummin sopimalla kuin oikeusteitse ja esimerkiksi lääkäreille maksetaan pimeästi siitä, että tekisivät työnsä asiallisesti. Tavallinen lahjus ei kata mitään ekstraa vaan normaalin huolellisen hoidon. Enpä haluaisi olla ohitusleikkauspotilas Venäjällä, jos kukkarosta puuttuu voitelurahaa! Tosin en haluaisi kyllä olla ohitusleikkauspotilas missään muuallakaan, mutta se taas ei kuulu tähän asiaan.

Samassa tutkimuksessa kysyttiin myös mielipiteitä vapaudesta. 57 % venäläisistä on sitä mieltä, että vapautta on Venäjällä riittävästi. 24 % mielestä vapautta on suorastaan liikaa ja vain 12 % oli sitä mieltä, että vapautta on liian vähän. Olikohan se loppu 7 % sitä mieltä, että vapautta ei ole lainkaan vai eikö osannut vastata? Toisaalta, sillä ei Venäjän tapauksessa liene suurtakaan eroa.

Hesarin “Lukijan kuvat” (jota lehti erehdyttävästi kutsuu palveluksi) täyttää vuoden. Onnea syntymäpäivän johdosta! Merkkipäivän kunniaksi Hesari järjestää parhaista “palvelunsa” kautta julkaisemistaan kuvista näyttelyn.

Kun Hesari viime vuonna lanseerasi lukijakuvapyydyksensä, käytiin sen ehdoista blogosfäärissä kriittistä keskustelua, johon minäkin osallistuin. Rajoittamatoman ja ikuisen käyttöoikeuden luovuttamista Hesarille pidettiin kohtuuttomana vaatimuksena. Itse kutsuin sopimusehtoja orjakontrahdiksi ja totesin, etteivät minun kuvani noilla ehdoilla Hesarille heltiä. Vaikka sopimusehtojen sanamuotoiluja on nyttemmin hiukan siivottu, ei niitä tuolta osin juurikaan ole muutettu. Enää siellä ei sentään mainita “toistaiseksi tuntemattomia liiketoiminnan alueita”, joskin voinee tulkita “ikuisen ja rajoittamattoman” käyttöoikeuden kattavan myös toistaiseksi keksimättä olevat bisneksen tekemisen muodot.

Juhlanäyttelystä kertovassa uutisessaan Hesari mainitsee, että lukijakuvia on vuoden aikana lähetetty noin 12.000 ja niistä valtaosa on myös julkaistu. Tämä tarkoittaa siis sitä, että kuvia lähetetään keskimäärin yli 30 päivässä. Hesari on siten saanut lukijakuvista edullisesti merkittävän lisän kuvavarastoonsa, vieläpä ikuisella ja rajoittamattomalla käyttöoikeudella. Tekijänoikeudet sentään jäävät kuvaajalle, kiitos siitäkin!

Miksi ihmiset sitten suostuvat antamaan kuviaan valtalehdelle noin huonoilla ehdoilla? Luulen, että kuviaan lähettävät pääasiallisesti ns. tavalliset kännykänrääkkääjät, joiden itsetuntoa hivelee se, että kuva kelpaa valtamediaan. Heille ehkä raha on asiassa toisarvoinen suure ja muu juristeria menee yli hilseen. Otetaan tyytyväisenä vastaan se, mikä annetaan.

Ja tämähän nimenomaan olikin tarkoitus. Kansalaisjournalismi on pantu paikalleen eikä muutaman blogikirjoittajan urputtamisesta tarvitse välittää, koska suurin osa kuvien lähettäjistä tuskin lukee blogeja.

Ruotsissa riittää rosvoilla pokkaa. Enköpingissä on varastettu vanhalta ratapenkereeltä puolitoista kilometriä rautatiekiskoja. Varkaat irrottivat raiteita keskellä kirkasta päivää ja kertoivat paikallisille asukkaille rakentavansa penkereelle käytöstä poistetun rautatielinjan tilalle pyörätietä. 150 tonnin verran kiskoja kuljetettiin viikon aikana pois kuorma-autoilla.

Kaiken huippuna ratapenger sijaitsee varuskunta-alueen välittömässä läheisyydessä! Kuullostaisi muuten jopa Ruotsin olosuhteissa uskomattomalta, jos ei olisi ollut sitä sukellusvenejupakkaa purjevenejupakkaa aikanaan.

SDP:n uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen on avannut suunsa Hämeenlinnan torilla. Hesari kutsuu sitä linjapuheeksi, mutta minä en Urpilaisen sanoista mitään erikoisempaa linjaa kyllä löydä. Urpilainen puhuu “uudesta SDP:stä”, mutta kun puheesta poistaa mitäänsanomattomat fraasit, jää jäljelle vanha tuttu ay-liikkeeseen nojaava pullamössösosialidemokratia.

Urpilainen lupaa mestaroida nuorille syrjäytymistä ehkäisevän “työkalupakin”. Hän puhuu “uudesta hyvinvointi-Suomesta”, “uudesta sivistys-Suomesta” ja “uudesta ympäristö-Suomesta”. Konkretisoimattomana tämä on pelkkää sanahelinää ilman sisältöä.

Keisarin alastomuus pistää silmään, kun puhe kääntyy sosiaaliturvaan. Syyperusteinen sosiaaliturva kuullostaa hienolta, mutta tarkoittaa käytännössä pitkäaikaistyöttömien sitomista työmarkkinatuen, asumistuen ja toimeentulotuen muodostamaan pyhään kolminaisuuteen, jonka kurimuksesta on lähes mahdotonta päästä pois. Siten SDP on jatkossakin hyvinvoivan kahden kolmasosan etuja valvova puolue, jolta köyhyysloukkuihin pudonneella videnneksellä kansasta ei ole syytä odottaa mitään.

Tätä taustaa vasten Urpilaisen puheen huipennus kuullostaa suorastaan ilkkumiselta:

“Haastan kaikki poliittiset puolueet pohtimaan yhdessä sitä, miten saamme huomattavasti suuremman osan suomalaisia osallistumaan politiikan arkiseen aherrukseen”.

“Minun unelmani on, että tästä alkaa poliittisten tahojen yhteinen taival kohti Suomea, jossa yhä useampi kansalainen osallistuu politiikkaan. Arki on muuttunut, politiikankin on muututtava. Sdp on astunut tämän muutoksen eturintamaan”, hän sanoi.

Ei kannata ihmetellä, jos kansalaiset eivät ole kiinnostuneita politiikasta, kun siinä oikeasti ei näytä muuttuvan yhtään mikään. Ei se ole tärkeää, onko puoluejohtajalla munat vai ei. Kun likipitäen kaikki puolueet ovat todellisuudesta pihalla ja puuhastelevat kaksinaismoraalin, rahankeruun, huuhaa-projektien ja kansalaisten kiusaamisen kanssa sekä säätelevät absurdeja tuomioita mahdollistavia lakeja, on aivan sama vaikka niitä johtaisivat humanoidit.

Venäjällä ei ole vapaata mediaa, mutta poliittinen satiiri ei sentään ole kokonaan kuihtunut. Se on muuttanut Internettiin, josta venäläisten enemmistö sitä ei näe, kuule eikä lue. Tässä näytteenä huumorilla höystettyjä videoleikkeitä Johtavan Puolueen puoluekokouksesta.

Taustalukemiseksi suosittelen Andres Laasikun artikkelia Eesti Päevalehessä.