Larkon havaintoja

SDP:n uusi puheenjohtaja Jutta Urpilainen on avannut suunsa Hämeenlinnan torilla. Hesari kutsuu sitä linjapuheeksi, mutta minä en Urpilaisen sanoista mitään erikoisempaa linjaa kyllä löydä. Urpilainen puhuu “uudesta SDP:stä”, mutta kun puheesta poistaa mitäänsanomattomat fraasit, jää jäljelle vanha tuttu ay-liikkeeseen nojaava pullamössösosialidemokratia.

Urpilainen lupaa mestaroida nuorille syrjäytymistä ehkäisevän “työkalupakin”. Hän puhuu “uudesta hyvinvointi-Suomesta”, “uudesta sivistys-Suomesta” ja “uudesta ympäristö-Suomesta”. Konkretisoimattomana tämä on pelkkää sanahelinää ilman sisältöä.

Keisarin alastomuus pistää silmään, kun puhe kääntyy sosiaaliturvaan. Syyperusteinen sosiaaliturva kuullostaa hienolta, mutta tarkoittaa käytännössä pitkäaikaistyöttömien sitomista työmarkkinatuen, asumistuen ja toimeentulotuen muodostamaan pyhään kolminaisuuteen, jonka kurimuksesta on lähes mahdotonta päästä pois. Siten SDP on jatkossakin hyvinvoivan kahden kolmasosan etuja valvova puolue, jolta köyhyysloukkuihin pudonneella videnneksellä kansasta ei ole syytä odottaa mitään.

Tätä taustaa vasten Urpilaisen puheen huipennus kuullostaa suorastaan ilkkumiselta:

“Haastan kaikki poliittiset puolueet pohtimaan yhdessä sitä, miten saamme huomattavasti suuremman osan suomalaisia osallistumaan politiikan arkiseen aherrukseen”.

“Minun unelmani on, että tästä alkaa poliittisten tahojen yhteinen taival kohti Suomea, jossa yhä useampi kansalainen osallistuu politiikkaan. Arki on muuttunut, politiikankin on muututtava. Sdp on astunut tämän muutoksen eturintamaan”, hän sanoi.

Ei kannata ihmetellä, jos kansalaiset eivät ole kiinnostuneita politiikasta, kun siinä oikeasti ei näytä muuttuvan yhtään mikään. Ei se ole tärkeää, onko puoluejohtajalla munat vai ei. Kun likipitäen kaikki puolueet ovat todellisuudesta pihalla ja puuhastelevat kaksinaismoraalin, rahankeruun, huuhaa-projektien ja kansalaisten kiusaamisen kanssa sekä säätelevät absurdeja tuomioita mahdollistavia lakeja, on aivan sama vaikka niitä johtaisivat humanoidit.

Ensin kaikki olettivat, että olisi vain ajan kysymys, milloin Eero Heinäluoma ilmoittaa olevansa ehdolla jatkoon. Haastajaksi ei ilmoittautunut kukaan muu kuin Erkki Tuomioja, mikä ei ollut juurikaan yllättävää. Tuomioja on noissa kisoissa kestoehdokas ja tähän saakka ikuinen kakkonen. Muut eivät halunneet lähteä häviämään; vain kaikkein uskaliaimmat huimapäät ilmoittautuivat varapuheenjohtajaehdokkaaksi.

Nyt kun Heinäluoman kieltäytyminen on ollut tiedossa runsaan viikon, on demareiden puheenjohtajaehdokkaita valunut kuin turkin hihasta. Tuomiojan lisäksi SDP:n puheenjohtajaksi haluavat Miapetra Kumpula-Natri, Jutta Urpilainen, Tarja Filatov, Johannes Koskinen, Pia Viitanen ja Kimmo Kiljunen. Ja nyt viimesimpänä ilmoitti haluistaan Jouko Skinnari.

Kohta ollaan varmaan niin pitkällä, että yksikään itseään kunnioittava SDP:n kansanedustaja ei voi jättää osallistumatta puheenjohtajakisaan. Mahtaapa juuri nyt monenkin edustajan päässä liikkua ajatuksia teemalla “ollako vai eikö olla”. Jos lähtee ehdolle huonolla menestyksellä, harmittaa jälkeenpäin, että tuli näytettyä kannatuksen kapeus. Toisaalta, jos jättää kisan väliin, ihmettelevät äänestäjät, että noinko heikko itseluottamus tuollakin on, ettei edes ehdolle asetu.

Jos Heinäluomaa yhtään tunnen, luulen, että hän hymyilee itsekseen tätä katsellessaan. Ties vaikka vielä muuttaisi mieltään, ihan piruuksissaan.

Hesari kertoo Turun Sanomien ja Väli-Suomen sanomalehtien kyselystä, jonka mukaan Erkki Likanen olisi SDP:n puoluevaltuuston jäsenten ylivoimainen ykkössuosikki demarien seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi. Kun Halosen virkakautta on jäljellä vielä lähes neljä ja puoli vuotta, tuntuu oudolta, että seuraajaehdokkaita haeskellaan jo nyt. Ellei tarkoituksena sitten ole nostaa Liikasta alasammuttavaksi houktuslinnuksi.

Erityisen hupaista on haastatella tässä asiassa demarien nykyisiä puoluevaltuutettuja. Valitaanhan puoluevaltuusto kokonaisuudessaan uudestaan vielä vähintään kerran ennen kuin presidenttikysymys on vähäisessäkään määrin ajankohtainen. Kai tämä jotain kertoo suomalaisen median ja poliittisen journalismin tasosta: kun ei jakseta/viitsitä/osata kirjoittaa oleellisista tapahtumista, niin tehdään itse pseudouutisia.

Kovin on aikaista presidenttipeliä, suorastaan ennenaikaista!