Larkon havaintoja

Hesarin juttu seksuaalisesta ahdistelusta Eduskunnassa on ruodittu Julkisen Sanan Neuvostossa. Mika Lintilän (kesk), Tapani Mäkisen (kok), Esa Lahtelan (sd) ja Tero Rönnin (sd) osalta neuvosto katsoo Hesarin rikkoneen hyvää journalistista tapaa. Pekka Vilkunan (kesk) kantelusta neuvosto antoi vapauttavan päätöksen, koska Vilkuna itse antamassaan haastattelussa kertoi “käyttäytyneensä tavalla, jonka voi katsoa vahvistavan jutussa esitettyjä väitteitä seksuaalisesta häirinnästä.”

Langettavat päätökset on kaikki tehty saman sabluunan mukaan äänin 8-2. Päätösperustelut ja eriävä mielipide ovat neljässä päätöksessä jokseenkin identtiset. Käytän tässä postituksessa esimerkkinä Esa Lahtelan kantelusta annettua päätöstä.

JSN katsoo, että kansanedustajan tulee kestää kärjekästäkin kritiikkiä varsinkin silloin, kun se kohdistuu hänen toimintaansa Eduskunnassa. Neuvoston mielestä samanaikainen kuuleminen ei kuitenkaan riitä korjaamaan nimetyille edustajille syntynyttä vahinkoa vaan olisi pitänyt esittää todisteita:

Lehden olisi pitänyt yksilöidä tarkemmin se arvostelu, joka kantelijaan kohdistettiin. Silloin myös yleisöllä olisi ollut parempi mahdollisuus puntaroida, millaisesta häirinnästä on kyse. Myös kantelija olisi tällöin voinut puolustautua paremmin, ja neuvostolla olisi ollut tilaisuus arvioida artikkelin totuudellisuutta ja näyttöjen riittävyyttä, kuitenkin ilman vaaraa lähteiden paljastumisesta.

Juuri tätähän minä silloin ounastelinkin, kun nämä kantelut tehtiin:

Ilmeisesti JSN:n ja poliisin tulee nyt tulkita, leimaako Hesari heidät epäsuorasti ahdistelijoiksi. Mielenkiintoista sinänsä, koska lähteitään Hesari ei voi missään tapauksessa paljastaa. Toisaalta Hesari ei voi lähdesuojaa pettämättä osoittaa, että sillä olisi katetta juuri näiden miesten osoittamiseen.

Jaana Hallamaa ja Tarja Liuha korostavat eriävässä mielipiteessään lähdesuojan merkitystä tässä nimenomaisessa tapauksessa:

Jutussa haastatelluille eduskunnan työntekijöille annettu lähdesuoja on perusteltu, koska häirintää suojaa usein hiljaisuuden kulttuuri. Häiritty voi pelätä eikä hän uskalla puhua asiasta, koska hänen asemansa työyhteisössä voi vaarantua. Tämä välittyy myös Helsingin Sanomien jutusta. Juttua heikensivät siinä käytetyt halventavat ja asenteelliset luonnehdinnat, mutta JSN tulkitsee vain journalistien eettisiä ohjeista, ei jutun hyvyyttä tai huonoutta.

Esimiehen tai vastaavassa asemassa olevan häirintä koetaan kielteisempänä kuin vaikka kollegan, ja siihen on myös vaikeampi puuttua. Tässä tapauksessa kansanedustajia suojaa vielä heidän erityinen luottamusasemansa.

Journalistisen etiikan kannalta tämä on äärimmäisen kimurantti asia. Jos Hesarin toimituksen käytettävissä olisi ennen jutun julkaisemista ollut kristallipallo, josta olisi näkynyt JSN:n kanta, olisi lopputulos ollut sangen kummallinen: Vilkunan mainitseminen olisi ollut perusteltua, mutta neljän muun edustajan ei. Ainoastaan Vilkunan mainitseminen olisi kuitenkin ollut ilmeisen kohtuutonta; koko negatiivinen julkisuus olisi kohdistunut yksin häneen, vaikka toimituksella on mitä ilmeisemmin ollut käytettävissään lähdesuojan alla annettuja yhtäpitäviä lausuntoja muistakin.

Jos itse olisin tässä tilanteessa istunut Hesarin päätoimittajan pallilla, olisin todennäköisesti antanut jutun mennä sellaisenaan läpi. Tuskinpa Janne Virkkunen näiden langettavien päätösten takia yöuniaan menettää eikä ole syytäkään. JSN:n päätökset ovat parhaimmillaankin jälkiviisautta.

Asian surullinen puoli on siinä, että kansanedustajat ovat äänestäjiensä peilikuva joten seksismiä mitä ilmeisimmin heidän vaalipiiriensä työpaikoilla esiintyy. Koko jupakka ja varsinkin lopputulos langettavine päätöksineen saattaa siten paradoksaalisesti muodostua Lintilän, Mäkisen, Lahtelan ja Rönnin uudelleenvalintaa edistäväksi promootioksi. Kovia jätkiä!

Suomen Eduskunta ei ole ainoa paikka, jossa väitettävästi harrastetaan seksuaalista häirintää. Ruotsissa on naisopettaja tuomittu sakkoihin seksuaalisesta häirinnästä. Opettaja paljasti rintansa, kun tunsi itsensä häirityksi siitä, että oppilas piirteli alastonkuvia taululle.

Unkarissa puolestaan Györin kaupungin palveluksessa olevan juristin Laszlo Pappin väitetään kesken työasioihin liittyvän aterioinnin purreen kollegaansa Imola Kovacia rintaan. Papp on – Györin kaupunginjohtajan mukaan piloillaan – sanonut, että tämä kananrinta ei maistu joten kokeilenpa sinun rintaasi. Kovacia pila ei naurattanut vaan hän haastoi Pappin oikeuteen seksuaalisesta häirinnästä.

Taitavat Eduskunnan ukot olla suuren maailman häiriköiden rinnalla oppipoikasia.

Mitä yhteistä on seuraavilla kansanedustajilla?

Lyly Rajala (kok)
Esa Lahtela (sd.)
Pekka Vilkuna (kesk.)
Mika Lintilä (kesk.)
Tapani Mäkinen (kok.)
Tero Rönni (sd.)
Lauri Oinonen (kesk.)

Kaikki ovat keski-ikää vanhempia mieskansanedustajia. Lisäksi tietysti juuri nämä on mediassa mainittu nimeltä Eduskunnassa oletettavasti tapahtuvan seksuaalisen häirinnän yhteydessä. Ja jokaikinen on tietysti mielestään täysin syytön ja viaton.

Lisäksi he ovat joko tehneet tai harkitsevat tekevänsä tutkintapyynnön tai kantelun Julkisen Sanan Neuvostolle. Ainakin tämä Hesarin artikkeli on tutkintapyyntöjen ja kanteluiden kohteena. Kun sen oikein tarkkaan luen, näyttää siltä, että Hesari ei esitä yhtään konkreettista väitettä yhdestäkään edustajasta, mutta pyytää heitä kylläkin kommentoimaan yksilöimättömiä väitteitä.

Ilmeisesti JSN:n ja poliisin tulee nyt tulkita, leimaako Hesari heidät epäsuorasti ahdistelijoiksi. Mielenkiintoista sinänsä, koska lähteitään Hesari ei voi missään tapauksessa paljastaa. Toisaalta Hesari ei voi lähdesuojaa pettämättä osoittaa, että sillä olisi katetta juuri näiden miesten osoittamiseen.

Mainitut äijät voivat olla ahdisteeluun syyttömiä tai sitten eivät. Minulla ei ole heidän käytöksestään muuta tietoa kuin se, mitä olen Eduskunnan julkisista pöytäkirjoista lukenut. Se ei läheskään kaikissa tapauksissa ole kunnioitusta herättävää lukemista, mutta sen perusteella en väitä mitään tästä ahdisteluasiasta.